perjantai 7. elokuuta 2015

Terassin päivitystä


On tässä jo muutaman kesä ollut ajatuksena
tehdä terassille eurolavoista
lokoilusohva ja tänä kesänä
saatiin se vihdoin toteutettua.

Meidän terassi ei ole kovinkaan iso mutta saatiin nurkkaan
mahdutettua tuollainen kulmamalli.


 

Lavat maalattiin valkoisella talomaalilla. 
Patjat on (saatuja) mallia Ikea. Päällikangas on meleerattu tumman 
harmaata markiisia. Halusin vedenpitävää ja muutenkin sään kestävää
ettei päällisiä tarvii olla joka vuosi uusimassa. Markiisi on sekä pehmeää,
että vedenpitävä, homesuojattu sekä uv-suojattu.




 Tein vetoketjulliset päälliset jotta ne voi tarvittaessa laittaa pesuun.
Tyynyjä tarvitsee vain jossain vaiheessa tehdä lisää
kunhan sopivia kankaita saan hankittua.

Kangas mietintöjen aikaan ostin ompelututtavalta
palan myöskin säänkestävää kangasta, mutta se ei olisi
millään riittänyt sohvan patjoihin niinpä tein siitä säkkituolin.
Tein tetran mallisen joka on helppo ommella.
Täytteet säkkituoliin sain kun kyselin paikalliselta fb-kirppikseltä
rikkinäisiä säkkituoleja.

Säkkituolin täyttö on aina yhtä hankalaa mutta sain hyviä vinkkejä ja 
täyttö sujuikin tosi hyvin. Sisäpussin teippasin silityslautaan kiinni
ja tein sanomalehdestä suppilon ja pienellä teräskattilalla
lappasin styroxit sisään, erittäin kätevää.




Viime kesänä ostin yhdeltä pihakirppikseltä kaksi räsymattoa
ja nyt nekin pääsi käyttöön kun puulaattoja ei vielä ole
tarpeeksi koko terassille.




Terassille tehdään vielä pöytä kunhan sopivat tarvikkeet
löytyy, sekä loput puulaatat käsitellään ensi kesänä.
Hiljaa hyvä tulee vai miten se meni :D




Ja mun kukkapenkissä on puhjennut kukkaan
ensimmäinen daalia :)
 
 

Kankaat ostettu:

-T.harmaa markiisi: Kangastukku-
-Vihreä sunbrella: Eurokangas-
-Pääskyset trikoo: Verson Puoti- (tyynyt)
-Metsäruusu: Vallila- (pinkkityyny)




4 kommenttia:

  1. Liebster awardia pukkaa, tsekkaa tarkemmat tiedot täältä: http://ihanitetehty.blogspot.fi/2015/08/liebster-award.html

    VastaaPoista
  2. Toi säkkituolivinkki tuli tarpeeseen kiitos! Meillä hajosi edellinen, koska siihen tuli joku ihme pistojälki jonka alkuperä jäi hämärän peittoon (syypäänä lapset). Tuo helposti ommeltava säkkituoli voisi tulla kysymykseen tosiaan :) Onko sulla siinä sisätyyny?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastasinkin jo instaan, mutta vastataan tähänkin :) eli on erillinen sisätyyny, sen ompelin ihan umpinaiseksi (täytön jälkeen) ja päällipussissa on vetoketju.

      Poista
  3. Ihanan kotoisan näköinen terassi. Meilläkin on terassin laitto edessä nyt vielä ennen talvea. Ei jää sitten kaikki ensi vuodelle. Markiisi pitäisi hommata seuraavaksi.

    VastaaPoista