maanantai 5. lokakuuta 2015

Roosanauha huutokauppa 2015


Taas on se vuodenaika kun on Roosanauhapäivä (perjantaina 9.10)
ja myös ompeluryhmä johon kuulun on 
mukana myös tänä vuonna tukemassa tätä syöpäkeräystä
 omilla ompeluksillaan huutokaupan muodossa.

Omalta osaltani laitan huutokauppaan
kaksi aika unisex-mallista
 vauvan hattua,
koko on molemmissa 0-6kk.

Vierekkäiset kuvat on siis yksi ja sama hattu molemmin puolin kuvattuna.




















hattu nro. 1 molemmin puolin kuvattuna.


Kangas näissä on joustavaa trikoota, reunat ja solmimisnarut
on harmaata resoria.




















hattu nro.2 molemmin puolin kuvattuna.



Ja kolmantena punaiset froteehousut, joissa on valko-ruskea raidalliset resorit
niin vyötäröllä kuin lahkeensuissa.

Housuissa on kokolappu 104cm mutta on reilut.

Haara-lahje mitta on koko pituus 45cm,
resori käännettynä n.40cm.

Vyötärö resori leveys venyttämättä n.21cm.




Lahjeresorin sekä vyötärön voi tarpeen mukaan kääntää.




  Ylemmässä kuvassa vyötärö käännettynä ja alemmassa
ei käännettynä ja molemmissa kuvissa toinen lahjeresori
koko pituudelta ja toinen käännettynä.

Sovituskuvissa housut on 100cm pojan päällä,
huomaa että reilusti on kasvuvaraa.

 


Sävy näissä on oikein lämmin joulunpunainen
ja ihanan pehmeää froteeta.


Toivon että mahdollisimman moni olisi taas mukana
huutamassa hyvänasian puolesta ja
että saa itselleen hyvänmielen myös näitä ihania
uniikkeja ompeluksia :)

Viime vuonna kerättiin 16000€, eikös tänä vuonna laiteta vieläkin paremmaksi?


HUUTOKAUPPA JÄRJESTETÄÄN FACEBOOKISSA JA RYHMÄÄN
PÄÄSET TÄSTÄ LINKISTÄ!

Perjantaina 9.10.2015 saa huutaa klo10.00-22.00!

Tarkemmat säännöt on luettavissa huutokaupan sivuilla.


P.s Kankaat on pesty hajusteettomalla Allegrolla, eikä
meidän taloudessa tupakoida tai ole lemmikkejä.



1 kommentti:

  1. Tuo kangas sopii tosi hyvin hattuihin :) Toivottavasti potti on tänä vuonna vielä suurempi!

    VastaaPoista