tiistai 8. joulukuuta 2015

Suomen suurin joululahja 2015


On taas se aika vuodesta kun lapsille sairaaloihin (kautta maan)
kerätään pehmoleluja lasten iloksi.

Tänä vuonna tein vähän kaikkea mitä mieleen juolahti.

Aikaisemmin jo postasin tekemiäni poneja ja
niiden lisäksi mukaan lähtee nämä
kolme lucky, love ja christmas.

Se että näitä poneja oli kiva tehdä vaikkei niin yksinkertaisia
olekaan valmistaa, mutta
valmiina niin ihastuttavia ja niistä luopuminen oli
aika haikeaa mutta tiedän joku tarvitsee niitä
enemmän kuin minä :)




Ja ettei pehmot olisi pelkästään tyttömäisiä halusin tehdä robotteja
mutta lähinnä niistä tuli tälläisiä iloisia hassuja veijareita,
monen moisin värikkäin yksityiskohdin ja rapina juttujakin
näissä on ja yhdessä takana jopa tasku johon voi piilottaa
jotain pientä.






Muutama yksinkertaisempi ja vähän pienempäänkin käteen sopivia,
pehmopallo jossa sisällä helistin ja toinen on rapiseva helistin.





Mieheni sanoi yhdestä aiemmasta "robotista" että se näyttää ihan
Paavo Pesusieneltä, no siitä se ajatus sitten lähti ja syntyi
Paavo pesusieni ja kun mietin olisiko vielä joku kiva ja
suht yksinkertainen minkä voisi toteuttaa
niin tadaa syntyi minioni.




Ja tässä koko iloinen joukko joka matkaa 10.12 Turun Tyksiin.
Toivon ja uskon että jotkut lapset näistä niin
iloitsevat ja se ilo heille suotakoon.




Antamisen ilo paras ilo!

Hyvää joulun odotusta kaikille :)


p.s Suomen suurin joululahja facebook sivuille pääset tästä,
ehkä ensi vuonna sinäkin voit osallistua ;)




4 kommenttia: